Ajankohtaista

Tällä sivulla tiedotetaan koulun ajankohtaisista asioista, kuten retkistä, poikkeuksista aikataulussa sekä vanhempainyhdistuksen kokouksista. 

Kevään aikataulu löytyy Kalenteri-sivuilta.

Tervetuloa kaikki mukaan (sekä uudet että vanhat oppilaat)!

Terveisin Elisa

Muita asioita:

Suomi-koulu tiedottaa 1.2.2011

Suomi-koulu inspiroi

Vuonna 2006 Costa Blancan alueella aloitti toimintansa Costa Blancan Suomi-koulu, jossa opetetaan ulkosuomalaisille lapsille suomen kieltä ja kulttuuria 4 tuntia kuukaudessa. Suomi-koulun saaman huomion ja suuren oppilasmäärän  ansioista alueen nuorempi suomalaisväestö on löytänyt toisensa sekä saanut aikaan pienoisen väestöryhtäyksen Costa Blancan alueelle, houkutellessaan tuttavia ja ystäviä käymään ja viettämään vuorottelu-, opinto- ja muita vapaita. Suomalaisväestön parantuneen tiedonkulun ja yhteistapahtumien sekä aktiivisten Suomi-kouluvanhempien ansiosta Costa Blancan alue on alkanut kehittyä erittäin houkuttelevaksi vaihtoehdoksi suomalaisyrityksille sekä välivuotta tai vuorotteluvapaata haikaileville vanhemmille. Suomalaisten aktiivisuutta alueella kuvaa myös La Molineta-niminen suomalaisten oma viinitila.

Peruskouluopetus

Tammikuussa 2008 Costa Blancan Skandinaviska Skolanissa (www.skandinaviskaskolan.com) aloitti suomalainen peruskoululuokka, jossa lapsia opiskelee luokka-asteilla 1-6. Luokka-asteiden 7-9 oppilaat voivat opiskella ns. ohjausoppilaina. Luokka-asteiden 1-6 oppilaat ovat tällä hetkellä Skandinaavisen koulun oppilaita, mutta luokanopettajana toimii suomalainen erityisopettaja ja koulun vararehtori Rita Kivimäki. Costa Blancan Suomi-koulun vanhempainyhdistys mahdollisti opetuksen aloittamisen sitoutumalla hoitamaan suomenkielellä tapahtuvan opetuksen ylimääräiset kustannukset.

Pilottihankkeen jälkeen kävi selväksi, että alueelle tarvitaan pysyvää suomenkielistä opetusta. Suomalaisessa peruskoululuokassa noudatetaan suomalaista opetussuunnitelmaa, johon on otettu mukaan myös Skandinaavisen koulun pakolliset oppiaineet. Suomenkielinen opetus antaa mahdollisuuden perheille tulla vaikka puolen vuoden vuorotteluvapaalle ja lapset voivat sen ajan opiskella suomalaisessa luokassa. Näin on aiemmin voinut tehdä vain Costa del Solin suomalaisessa koulussa Fuengirolassa.

Syksyllä 2010 suomalaisessa luokassa aloitti 12 oppilasta. Kevätlukukaudelle 2011 ilmoittautuneita on jo 15 oppilasta. Vapaita paikkoja kevätlukukaudelle voi tiedustella ottamalla yhteyttä säkköpostitse, suomikoulucb(at)gmail.com. Luokkaan mahtuu yhteensä 15 oppilasta.

Talous

Suomalaisen peruskoululuokan oppilasmaksut ovat 900e/lukukausi (2. lapsi 750e/lukukausi, 3. lapsi 600e/lukukausi, ohjausoppilas 450e/lukukausi), joilla katetaan osa koulun toiminnan kuluista.

Suomi-koulun rahoituksesta osa tulee yksityisten henkilöiden ja yritysten kummijäsenmaksuista sekä pääyhteistyökumppaneilta  Aurator Varainhoito Oy:ltä ja Eufex Oy:ltä. Toimintaa tukevat myös Torreviejan Lions Club sekä Suomi-seura. Ilman näitä tukijoita suomalaisen opetustoiminnan jatkaminen olisi mahdotonta.

Lisätietoja: Tuukka Tavi, Costa Blancan Suomi-koulun vanhempainyhdistyksen tiedottaja, tel. +34 607 83 11 29, e-mail: tuukka.tavi(at)kolumbus.fi

 


Costa-Blancan Suomi-koulun toimintakertomus 2009 -2010

Opetus

Lukuvuosi 2009 – 2010 oli Costa Blancan Suomi-koulun neljäs  toimintavuosi. Opetuskertoja oli yhteensä 16 ja sen lisäksi esiinnyttiin Torreviejan Suomi-seuran itsenäisyyspäivän juhlassa yhdessä suomalaisen peruskoululuokan kanssa. Olimme mukana myös Suomi-seuran järjestämissä pikkujouluissa, jossa lasten juhla alkoi ennen varsinaista tapahtumaa ja meillä oli myös omaa ohjelmaa. Kokemus oli jälleen hyvä ja tulemme jatkossakin osallistumaan suomalaisyhteisöjen järjestämiin juhliin.

Eri oppilaita Suomi-koulussa kävi yhteensä 15 ja keskiarvo per opetuskerta oli 7.
Oppilaiden ikähaitari oli nuorimmasta 3 vuotiaasta vanhimpiin 11 vuotiaisiin.  Lukuvuosi opetettiin yhdessä oppilasryhmässä, mutta mukana oli aina apuopettaja, jotta eritasoisille oppilaille voitiin tarjota parasta mahdollista opetusta oman osaamistasonsa mukaan. Opetuksessa seurattiin syksyllä tehtyä opetussuunnitelmaa, jossa huomioitiin eri vuodenaikojen juhlapyhät ja vuodenaikaan ominaiset tapahtumat.

Talous

Kolmannen toimintavuoden budjetti oli tehty hyvin maltillisesti, koska eri avustusten suuruksista ja toteutumisesta ei ollut mitään varmuutta. Koko lukuvuoden menobudjetti oli 2340 euroa ja toteuma 1579,12. Menot jäivät pienemmiksi, koska toinen opettaja jäi äitiyslomalle kevätlukukaudella ja jätimme palkkaamatta hänelle sijaista. Tappiota vuosi tuotti yhteensä 70,62 euroa. Merkittävimmät kuluerät olivat opettajien palkkakulut (575), vuokramenot (640) ja materiaalihankinnat (190). Merkittävimmät tulot tulivat avustuksina; valtionapu oli 1000 euroa ja Suomi-seura tuki Suomi-koulua ja suomalaista peruskoululuokkaa yhteensä 500 euron avustuksella, tästä allokoitiin 100€ Suomi-koululle materiaalihankintoihin. Oppilasmaksuja kerättiin yhteesä 150 euroa ja kummimaksuja maksettiin 260 euroa.

Tulevaisuus

Costa Blancan Suomi-koulun neljäs toimintavuosi oli kokonaisuudessaan hyvä. Opettajat vaihtuivat edellisestä vuodesta, mutta toiminta saatiin hyvin organisoitua Elisa Takalon vakaassa otteessa. Oppilaita olisi saanut käydä enenmmän, joten siinä ovat suurimmat haasteet tulevaisuuteen. Markkinointia pitää tehdä enemmän, toisaalta suomalainen perusopetusluokka on vienyt osan vakituisista Suomi-koulukävijäistä. Talous on pysynyt hyvin hallinnassa, vaikka tämä vuosi tuottikin vähän tappiota. Opetukseen liittyvät tilat, koneet ja laitteet on nyt hankittu ja nyt olemme saaneet vuokrattua suomalaisesta luokasta tilaa myös säilyttää kaikki tarvittavat tavarat koululla, joka helpottaa merkittävästi opettajan työtä. Opetusmateriaalia on myös alkanut kerääntyä, joten opetuksen järjestäminen tulevaisuudessa myös helpottuu. Opettajat seuraavalle lukuvuodelle jatkavat tehtävissään. Kokonaisuudessaan tulevaisuus näyttää positiiviselle. Suomi-koulu tarjoaakin erinomaisen mahdollisuuden myös muille halukkaille liittyä mukaan rakentamaan ulkosuomalaisten lasten suomenkielen ja kulttuurituntemuksen kehittymistä sekä verkottua muiden vanhempien kansssa.

Peruskoulupilotti

Costa Blancan vanhempainyhdistys otti 2007-2008 vuodenvaihteessa suuren harppauksen kohti peruskoulua aloittamalla peruskoulupilotin yhteistyössä Svenska Skolanin nykyisen Skandinavisen koulun kanssa.  Jatkoimme pilottiprojektia nyt toisen kokonaisen vuoden ja nyt on jo viisilukukautta takana ja vastaanotto on ollut hämmästyttävän positiivinen. Oppilasmäärä on kasvanut koko ajan ja tulevaisuus näyttää vieläkin positiivisemmalle.

Syksyllä suomalaisessa luokassa (peruskoulupilotissa) aloitti 11 oppilasta. Oppilasmäärä vaihteli 13 ja 9 oppilaan välillä keskiarvon ollessa 10 oppilasta. Peruskoulupilotin vuosibudjetti oli 30620 euroa  ja toteuma 20217,10 euroa ja tappio -1919,10 euroa.  Budjetin ja tuoteuman suuri ero selittyy sillä, että Skandinavinen koulu otti peruskoulupilotin haltuunsa elokuun alussa ja he osallistuivat opettajan  palkkakuluihin jo toukokuun alusta asti, jolloin palkanmaksuvelvoite siirtyi Skandinaviselle koululle. Budjetista suurimmat tulot kertyivät oppilasmaksuista 16138 euroa ja suurimmat kulut olivat opettajan palkkakustannukset 19024 euroa.

Peruskoulupilottiprojekti on edennyt suotuisissa tuulissa ja jo nyt on selvää, että tarvetta suomenkieliselle peruskouluopetukselle Costa Blancan alueella on. Näiden opetuslupien hakuprosessin pyörittäminen jää Suomi-koulun vanhempainyhdistyksen ja suomeen perustettavan uuden Suomalaisen koulun kannatusyhdostyksen tehtäväksi. Peruskoulupilottiprojektin olemme nyt saaneet kunnialla päätökseen opettajan siirryttyä Skandinavisen koulun palkkalistoille. Jatkossa Skandinavinen koulu järjestää myös suomenkielistä opetusta, joten Suomikoulun vanhempainyhdistys voi jatkossa keskittyä paremmin omaan tehtäväänsä tukemaan ulkosuomalaisten lasten suomenkielenopetusta. Luottavaisin mielin katsomme alkavaan neljänteen lukuvuoteen suomalaisen luokan osalta. Toivottavasti omien opetuslupien hakuprosessi saadaan käyntiin ja omat opetuksen järjestämisluvat lukuvuodelle 2012-2013.

Jälleen kerran haluan erityisesti kiittää vapaaehtoistyöntekijöitä ja vanhempainyhdistyksen hallituksen jäseniä erinomaisesta ja loistavasta työstä ulkosuomalaisten lastemme hyväksi sekä tietysti kummejamme, yhteistyökumppaneita ja sponsoreita toimintamme mahdollistamisesta.

Pasi Mattila
Costa Blancan Suomi-koulun Vanhempainyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja