Viihtyisitkö pidempään?

Moni on löytänyt itsensä täältä muutaman lyhyemmän matkan jälkeen talvehtimasta. Kohtuullinen hintataso, hyvät julkiset ja yksityiset palvelut, vilkas seuraelämä ja harrastusmahdollisuudet yhdessä suotuisan ilmaston kanssa vetävät puoleensa nyt enenevässä määrin myös nuoria, työikäisiä ja lapsiperheitä – aiemmin suomalaisedustus on ollut pääasiassa eläkeläisvoittoista. Myös nuoria yrittäjiä on ilahduttavissa määrin ilmaantunut.

Espanjan valtio pitää vero- ja terveyspolitiikallaan maan helpoksi tulla etenkin toisesta EU-maasta. Julkinen terveydenhoito on laadukasta ja edullista asiakkaille, lääkkeet jopa halvoiksi luokiteltavia. Myös verotus esimerkiksi työkyvyttömyyseläkettä nauttivalle on suopea: Espanjan valtio ei peri työkyvyttömyyseläkkeesta veroa ollenkaan.

Costa Blancan Suomi-Seura pitää päämajaansa Torreviejassa. Seuralla on tällä hetkellä 750 aktiivijäsentä ollen Espanjan suomalaisyhdistyksistä suurin. Suomi-Seura järjestää paljon säännöllistä toimintaa jäsenilleen, tansseista liikuntaharrastusten kautta bingoon ja päiväreissulle Murcian Ikeaan. Myös seuran toimistolla toimiva kirjasto on mainio: tuoreelta maistuvat eiliset lehdet ovat jäsenten luettavissa talvikaudella arkisin klo 10-14.

Asia joka pitää ehdottomasti mainita Costa Blancasta puhuttaessa on golf. Torreviejasta pääsee golfaamaan vartissa, paikkoja joissa voi harrastaa golfia on useita. Tietääksemme suomenkielisiä golf-kursseja ei vielä löydy, mutta ruotsinkielisiä ja englantia puhuville löytyykin jo tarjontaa.

Katto pään päälle

Asunnon hankinta kannattaa aloittaa asumalla ensin vuokralla. Tutkikaa internetistä asuntoja, vertailkaa kokemuksia tuttujen kanssa, seuratkaa web-foorumeita, kyselkää. Laittakaa sähköpostia tai soittakaa asuntoja välittäviin yrityksiin ja kertokaa mitä asunnolta ja alueelta on toiveena.
Kun kiinnostavalta tuntuva alue löytyy, vuokratkaa sieltä tai lähialueelta asunto. Asumalla taloyhtiössä ja tietyssä kaupunginosassa vaikkapa yhden talven saa hyvän kuvan haluaako sijoittaa omistusasuntoon.

Jo pelkästään suomalaisten välittäjien listoilta löytyy satakunta kalustettua vuokra-asuntoa Torreviejasta, mutta talvehtimaan haluavien kannattaa viimeistään alkukesästä tehdä sopimus, alkusyksystä saattaa olla liian myöhäistä tai valinnan varaa ei löydy niin paljon kuin haluaisi.

Torreviejassa ja lähialueilla voitaneen luonnehtia tällä hetkellä olevan ns. “ostajan markkinat” – uusia asuntoja rakennetaan valtavasti, käytettyjä asuntoja on paljon myytävänä ja uusia, jo valmiita samaten. Moni rakennuttaja lupaakin ostajalle 100% rahoituksen, joten pankin kautta ei ole pakko mennä.