Costa Blancan suomalaiset sivut

Torreviejan sairaala.

Alicantessa syntyy ennätysvähän lapsia

Syntyvyys on Alicanten provinssissa historiallisen alhaisella tasolla. 2018 syntyi 7,66 lasta tuhatta asukasta kohden, mikä on tilastohistorian alhaisin luku. Provinssissa syntyi viime vuonna 14 161 lasta ja kuoli 16 270 ihmistä. Tämä on merkittävin negatiivinen saldo sitten vuoden 1941, jolloin syntyvyyttä ja kuolleisuutta alettiin mitata.

Sama suuntaus näyttää jatkuvan myös tänä vuonna. Demografi Quino Palaci kertoo, että syitä alhaiseen syntyvyyteen on monia. Syntyvyys on ollut laskussa jo 1970-luvulta lähtien, joten hedelmällisessä iässä olevia ihmisiä on vähemmän kuin aikaisemmin. Lapsia tehdään myös entistä vähemmän. Eläkeläisten määrä kasvaa ihmisten eliniän pidentyessä.

Myös työperäinen muutto muihin provinsseihin on kasvanut, kun työikäinen väestö siirtyy pienistä kaupungeista suurkaupunkeihin kuten Madridiin, Valenciaan ja Barcelonaan.

Lähde: Diario Información

Kirjoita kommentti