Costa Blancan suomalaiset sivut

Espanjaan julistettu poikkeustila

Espanjan hallitus pääministeri Pedro Sanchezin (kuvassa) johdolla on julistanut perjantaina iltapäivällä maahan poikkeustilan koronaviruksen hallintaan saamisen helpottamiseksi. Julistus ei tullut yllätyksenä, epidemia on mm. Madridin alueella pahentunut nopeasti. Espanjassa on tällä hetkellä toiseksi eniten diagnosoituja koronavirus -tartuntoja Euroopassa.

Poikkeustila antaa viranomaisille laajemmat valtuudet rajoittaa tilapäisesti muun muassa kansalaisten liikkumisvapautta sekä esimerkiksi yleisölle tarkoitettujen tilojen käyttöä, mukaanlukien elinkeinoelämä ja yritykset. Poikkeustilalla turvataan tarvittaessa myös välttämättömien tarvikkeiden kuten ruoka ja lääkkeet, jakelua ja saatavuutta. Poikkeustila on voimassa kerrallaan 15 vuorokauden ajan.

Espanjassa on nykyisen, Francon kuoleman (1975) jälkeisen perustuslain aikana turvauduttu poikkeustilaan vain kerran, vuoden 2010 lennonjohtajien lakon aikana.

Monet maat ovat myös rajoittaneet Espanjasta saapuvien matkailijoiden maahantuloa, osa maista on jopa kieltänyt kokonaan Espanjasta tulevien ihmisten pääsyn maahan.

Kirjoita kommentti