Costa Blancan suomalaiset sivut

Suomalaisten roskisryhmä työssään

Suomalaisten roskisryhmä puhtaamman Torreviejan asialla

Kaikki olemme varmasti samaa mieltä siitä, että Torrevieja on paikoitellen ikävän roskainen kaupunki. Rakennusjätettä, huonekaluja, muovia, tölkkejä, vaatteita ja lähes mitä vaan taivaan ja maan välillä heitetään suruttomasti tyhjille tonteille sekä lojumaan jätepisteiden lähelle, toisinaan jopa katujen varsille. Ihmisten asenteissa ja koulutuksessa on paljon parannettavaa. Myös kierrättäminen on vielä lapsenkengissä muuten niin hienossa kaupungissamme. Esimerkiksi orgaanista jätettä ei Torreviejan alueella kierrätetä juuri lainkaan, koska siihen tarvittava infrastruktuuri puuttuu.

Olet saattanut nähdä skandinaaviselta näyttäviä ihmisiä keräilemässä roskia Torreviejassa keltaiset huomioliivit yllään. ”Yo limpio! Y tu?” lukee liivin selässä. ”Minä siivoan! Entä sinä?” Liivien tarkoituksena on sekä olla turvana että herättää ihmiset näkemään ympäristönsä ja sitä kautta muuttamaan käyttäytymistään.

Torreviejan suomalainen roskisryhmä sai alkunsa lokakuussa 2017, kun Ronja-Ilona Junkkari saapui kaupunkiin Leevi-poikansa roskankeruureissulle. Ronja houkutteli mukaansa muutamia paikallisia suomalaisia siivoamaan suolajärven rantaa. Ennen paluutaan takaisin Suomeen Ronja perusti roskislaisille oman Facebook-ryhmän. Vetovastuun otti roskisryhmän nykyinen vetäjä Mari.

Ryhmän puuhanaiset Mari ja Johanna

Roskisryhmän kantavia voimia ovat Mari Salminen ja Johanna Hakkarainen. Mari huolehtii työkalujen ja siivousvälineiden varastoinnista, ilmoittaa siivouspäivistä ja -ajoista sekä käy katsomassa siivottavat paikat etukäteen. Hän sopii myös kahviloiden kanssa siivouksen jälkeisistä upeista kahvihetkistä. Johanna puolestaan huolehtii talkoiden kuvaamisesta ja kuvien jakamisesta ryhmälle. Johanna on myös aktiivinen hyväntekeväisyystempausten järjestäjä. Marin ja Johannan mukaan yhdessä ollaan enemmän ja jos kukaan ei tee mitään, mitään ei myöskään tapahdu.

Paikalliset suomalaisyrittäjät mukana tukemassa toimintaa

Roskisryhmän toiminnan edellytyksenä on lahjoitukset. Ilman niitä ryhmä ei voi toimia. Mari ja Johanna ovat erityisen kiitollisia siitä, kuinka innokkaasti monet suomalaiset paikalliset yrittäjät ja yksityishenkilöt tukevat ryhmän toimintaa. Käsineitä, roskapusseja ja vesipulloja tarvitaan aina lisää. Talkoiden yhteydessä arvotaan myös yhteistyökumppaneiden antamia lahjoja. Nämä voivat olla esimerkiksi ilmainen lounas, lahjakortti hierontaan, kampaajalle tai manikyyriin. Roskisryhmää tukevat yrittäjät saavat mainosta roskisryhmän Facebook-sivuilla.

Ryhmästä on kirjoitettu artikkeli SE-lehteen ja ryhmän vetäjiä on myös haastateltu Torreviejan omalla TV-kanavalla. Viime joulunaikaan Torreviejan pormestari Eduardo Dolón kiitti ryhmän jäseniä henkilökohtaisesti arvokkaasta työstä kaupungin hyväksi.

Liity mukaan roskisryhmään

Kuka hyvänsä voi tulla mukaan roskisryhmään, olitpa sitten nuori tai eläkeläinen. Roskisryhmässä voit tutustua uusiin ihmisiin, saada hyötyliikuntaa ja tehdä samalla hyvää työtä kaupunkimme hyväksi. Liity Facebookissa ryhmään nimeltä Torreviejan roskisryhmä – Yo limpio, Y tu. Sivuilla kerrotaan hyvissä ajoin kuukauden siivouspäivä ja aika. Voit myös antaa puhelinnumerosi Marille, joka informoi talkooajoista, mikäli sinulla ei ole pääsyä Facebookiin. Ryhmässä on jo yli 200 jäsentä.

Talkoot kestävät noin 1-2 tuntia kerralla. Siivousurakan jälkeen käydään syömässä roskisryhmän sponsoreiden kustantamat voileivät ja juomassa oluet/viinit/kahvit jossain lähikuppilassa. Mikäli et itse jostain syystä halua tai voi itse osallistua talkoisiin, niin tsemppaukset ryhmän sivuilla ovat myös tärkeitä ja mieluisia.

Torreviejassa on muitakin roskisryhmiä. Suomalaiset ovat tehneet useamman ikimuistoisen siivouksen kahden espanjalaisryhmän sekä yhden ruotsalaisryhmän kanssa.

Omilla valinnoillasi voit vaikuttaa ympäristöön

Voit myös itse vaikuttaa jätemääriin omilla jokapäiväisillä valinnoillasi. Ota kauppareissulle mukaan 1-2 kangaskassia tai kestokassia, niin sinun ei tarvitse ottaa kaupasta muovikassia. Ota markkinoille mukaan oma kassi, niin et tarvitse kauppiaiden tyrkyttämiä pieniä muovipusseja, jotka kuitenkin päätyvät roskikseen reissun päätteeksi. Käytä hedelmille maatuvaa pussia, joita nykyään saa jo ainakin Carrefourista. Carrefour myy myös hedelmille ja vihanneksille tarkoitettuja puuvillaisia pusseja, joita voi käyttää aina uudestaan.

Vie poislaitettavat vaatteet aina vaatekeräykseen roskiksen sijaan. Vaatekeräyslaatikoita löytyy kohtalaisen paljon Torreviejan ja ympäristön alueelta. Älä jätä huonekaluja tai patjoja roskiksen viereen, vaan kierrätä niitä mahdollisuuksien mukaan. Yksityishenkilöt voivat myös tilata huonekalujen, patjojen ja muiden suurikokoisten roskien noudon suoraan kotiovelta ilmaiseksi soittamalla numeroon 966 70 23 90. Asiat muuttuvat, kun asenteet muuttuvat.

Torreviejan kaupungin jäteasema

Torreviejassa ei-päivittäiset jätteet (esim. huonekalut, maalit, akut yms.) voit viedä paikalliselle jäteasemalle maksutta. Ecoparque Torrevieja -jäteasema sijaitsee lähellä paloasemaa, Habaneras -ostoskeskuksen tienoilla. Yhteystiedot ja kartan perille löydät tästä linkistä.

Kirjoita kommentti