Costa Blancan suomalaiset sivut

Mies syö epäterveellisesti.

Ylipaino ja liikalihavuus lisääntynyt koronaeristyksen aikana

Valencian alueen ravitsemusasiantuntijoiden yhteisö (Colegio Oficial de Dietistas y Nutricionistas de la Comunidad Valenciana) on vahvistanut monen empiirisesti tekemän havainnon - koronaeristyksen aikana kertyy kiloja normaalioloja herkemmin. Selvityksessä vertailtiin ravitsemusasiantuntijoiden tuoretta asiakasdataa, josta näkyi selvästi, että ennestään ylipainon kanssa kamppailevien on ollut vaikeaa noudattaa terveellisiä elintapoja viime aikoina.

Ravitsemusasiantuntijoiden yhteisön varapuheenjohtaja Rafael Birlanga sanoo, että tilanne ei tullut yllätyksenä. Espanjan maatalous-, kalastus ja elintarvikeministeriön kuluneiden viikkojen kuluttajatiedoista oli ennakoitavissa ylipaino-ongelman lisääntyminen. Kuluttajien ostoksissa muun muassa perunalastujen ja ranskalaisten perunoiden, suklaan sekä alkoholijuomien ostomäärissä oli selvää kasvua. Samaan aikaan liikkuminen vaikeutui ja liikunnan harrastaminen väheni merkittävästi.

Paitsi ylipaino, myös runsas alkoholijuomien menekki huolestuttaa Birlangaa, jonka edustaman yhteisön mukaan alkoholin kulutus on kasvanut kuluneiden parin kuukauden aikana huomattavasti. Ikäviä ravitsemusasiantuntijan mukaan ovat myös tiedot, jonka mukaan eineksien ja valmisruokien menekki on koronaeristyksen aikana kasvanut, vaikka monilla olisi pakostakin johtuen enemmän aikaa ruuan valmistamiseen itse.

Ravitsemusasiantuntijoiden yhteisön mukaan Valencian itsehallintoalueen “lapsista jo joka kolmas painaa enemmän kuin pitäisi, aikuisista noin 40 prosenttia on ylipainoisia ja liikalihavia väestöstä on 20 prosenttia.”

Ravitsemusasiantuntijoiden tekemään kyselyyn vastanneista ammattilaisista 80 prosenttia on palvellut asiakkaitaan eristyksen aikana etäyhteydellä, ja valtaosa suunnittelee jatkavansa etäpalveluiden tarjoamista myös rajoitusten helpottuessa.

Rafael Birlanga muistuttaa, että terveydelle jopa vaarallisten ihmedieettien sijaan pitäisi pyrkiä muuttamaan elintapoja pysyvästi terveellisempään suuntaan.

Lähde: Diario Información

Kirjoita kommentti