Hombre en la playa

Nudistirannat täyttyivät uimapukukansasta

Espanjassa on nelisen sataa virallista nudistirantaa. Alicanten provinssissa on myös kymmeniä poukamia ja rantoja, joilla naturismi on yleistä. Näitä ovat esimerkiksi Racó del Conill ja l'Esparrelló Vila Joiosassa, joilla molemmilla on pitkät naturistiset perinteet, Los Tusales Guardamar del Seguassa sekä Carabassí Elchessä.

Naturistirannoilla ei usein näe auringonpalvojia uima-asuissa, vaikka kaikki voivat luonnollisesti niillekin mennä. Koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten takia moni lomalainen päätti tänä kesänä etsiä vaihtoehtoisen rannan, jossa ei ole tiukkoja tontteja auringonottoa varten eikä kapasiteetin valvontaa.

Etenkin kesä-elokuun viikonloppuina näille naturistien suosimille rannoille on ollut niin suurta tunkua, että niihin johtavat tiet ovat paikoin tukkeutuneet ja pysäköintipaikkoja on ollut hankala löytää. Kävijämäärät ovat ylittäneet moninkertaisesti aiempien kesien määrät.

Väentungos on aiheuttanut harmia naturistien keskuudessa, koska kaikki rannalla olijat eivät tunne oloaan mukavasti nudistien keskellä. Väkimäärä on aiheuttanut myös näiden pienien rantojen roskaamisongelman. Tupakantumppeja, muovipulloja, maskeja ja ruuanjätteitä on ilmestynyt valtavat määrät. Naturistit toivovat rannoille selkeitä kylttejä, jotka kertovat rannan luonteesta.

https://www.informacion.es/premium/benidorm/2020/07/26/textiles-invaden-playas-nudistas-covid-8706601.html

Section
Summary
Naturistit eivät ole varsinaisesti ilahtuneet uimapukujen yleistymistä suosikkirannoillaan.