Eden Rock Torrevieja

Pahoin rapistunutta Eden Rock -kiinteistöä saneerataan vihdoin

Vuoden 2020 alussa uutisoitiin, että Eden Rock -nimellä tunnettu kiinteistö Torreviejasta oli myyty ranskalaiselle yritykselle. Yrityksen mukaan tarkoituksena oli saneerata rakennus 30 huoneen hotelliksi. Työt alkoivat vuoden 2021 loppupuolella.

Hankkeen kustannusarvio on 1,5 miljoonaa euroa. Ostajan mukaan rakennuksen alkuperäinen nimi Eden Rock aiotaan säilyttää.

Eden Rock rakennettiin vuonna 1970 upealle paikalle Torre del Moron ja Cala de la Zorran välisille kallioille noin kolme kilometriä Torreviejan keskustasta La Mataan päin. Rakennus toimi alun perin yhtenä kaupungin ensimmäisistä hotelli-ravintoloista. Viimeisinä aikoina rakennuksessa toimi bordelli. Vuodesta 2013 se on ollut täysin hylättynä ja päässyt pahasti rapistumaan. 

Toimittajamme sattui ohi kulkiessaan näkemään paikan päällä remonttimiehiä ja kävi jututtamassa heitä. Remppareiskojen mukaan työtä on valtavasti (todellakin!), ja aikaa he arvioivat menevän minimissään vuoden. Rakennuksen alakertaa on nyt tuettu betonipalkeilla.

Hienoa, että tämä rapistunut rakennus saa vihdoin uuden elämän ja samalla koko alueen yleisilme kohentuu.

Lähde: https://www.informacion.es/vega-baja/2021/10/11/empresa-francesa-inicia-obras-recuperar-torrevieja-58262732.html

Section
Summary
Vanha, pahasti rapistunut hotelli saamassa uuden elämän.